perjantai 11. syyskuuta 2015

Väestönkasvu

Väestönkasvu tarkoittaa väkiluvun kasvua. Väestönkasvu lasketaan syntyvyyden, kuolleisuuden ja muuttoliikkeen erotuksena.

Tällä hetkellä maailmassa on noin. 7 366 248 187 ihmistä, eli todella paljon. Väestön kasvu tänävuonna on tilastojen mukaan 57 777 808 ihmistä. Tämä on muodostunut hyvin suureksi tämänhetken ongelmaksi. Mutta miksi?

Teollisuusmaiden syntyvyys on vähentynyt, kun taas vastapainona on kehitysmaiden räjähtänyt syntyvyys. Usein näissä maissa lapsikuolleisuus on suurta ja lapsia tarvitaan perheen elättämiseen. Myös kaupanteko ja jopa varasteleminen ovat lapsien tehtäviä köyhissä maissa.Koulutus on alhaista ja perhesuunnittelu olematonta. Naisten asema on yhä kotona lastenparissa ja usein sivistystaso on alhainen, niin miehillä kuin naisillakin.

Teollisuusmaiden tulisi lähettää enemmän rahaa näihin maihin, jolloin koulutus lisääntyisi ja perhekoko pienenisi. Lääkkeitä, ravintoa ja puhtaan veden kaivoja tulisi olla runsaasti enemmän, jotta ihmisten elintaso nousisi.

Tämän jatkuessa seuraa monia uhkia:
- luonnonvarat ehtyvät ja ympäristön pilaantuminen voimistuu
- ikärakenne muuttuu: työttömyyttä ja laajamittaista köyhyyttä
- kestävän kehityksen esteenä
- sosiaalinen eriarvoisuus
- pula energiasta ja elintilasta
- slummit
- hallitsemattomat muuttoliikkeet

Ratkaisuna on nimenomaan tyttöjen koulutus ja ehkäisyneuvonta. Ihmisten tulee puhua seksistä avoimemmin ja saada vaihtoehdoksi kondomin. Myös HIV ja muut seksitaudit leviäisivät näin hitaammin ja kuolleisuus vähenisi. Kondomi voisi olla pilkkahintainen tai jopa ilmainen jolloin ihmiset rohkeaisivat käyttää sitä.

Naisten ja miesten ihmisoikeuksissa on nykyäänkin vielä puutteita, mutta kohennusta on. Yhä useampi nainen käy töissä ja tyttö koulussa kehitysmaissa. Ihmisten asenteita tulisi muuttaa vielä reilummin, etenkin miesten. Jopa kaksi kolmesta maailman 800 miljoonasta luku- ja kirjoitustaidottomasta aikuisesta on naisia. 

Väestönkasvu on hidastumaan päin, onneksi. Surullista on, että esim. kiinassa on menty äärimmäisyyksiin yhden lapsen politiikassa, jolloin tyttölapset heitetään kadulle tai abortoidaan laittomasti. Nykyään kiinassa on enemmän miehiä kuin naisia. 
Kun kehitysmaihin saataisiin käyttöön laajemmin kondomi, lapsimäärä vähenisi, taudit vähenisivät ja lapsia ei tulisi kuin toivotusti. Koulutuksella äidit ja isät kävisivät töissä, jolloin lapsi saisi normaalin lapsuuden, eikä joutuisi töihin. Hitaasti ja varmasti asenteita muutetaan ja maailma menee parempaan päin. Kaikista näkökulmista katsottuna väestönkasvu on todellinen uhka.













Maailman lapsimäärä naista kohden




Lähteet:
http://www.worldometers.info/fi/
http://kirsimaantieto2.blogspot.fi/2008/12/vestnkasvuun-vaikuttavat-tekijt.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4est%C3%B6nkasvu
http://www.peda.net/verkkolehti/kangasala/lukio/biologia?m=content&s_id=8
http://markok.puheenvuoro.uusisuomi.fi/38173-globaali-vaestonkasvu-pitaa-pysayttaa
http://global.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=15805
http://opinnot.internetix.fi/fi/muikku2materiaalit/lukio/ge/ge2/04_vaesto/406?C:D=i7p6.iZpM&m:selres=i7p6.iZpM

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti