Liikakulutuksen kohteena voivat olla erilaiset uusiutumattomat luonnonvarat, esimerkiksi fossiiliset polttoaineet ja metallit. Lisäksi uusiutuvia luonnonvaroja, kuten vettä voidaan käyttää liikaa, jos sen seurauksena syntyy ympäristöongelmia.

Ekologinen jalanjälki kertoo, kuinka suuri maa- ja vesialue tarvitaan ihmisen tai ihmisryhmän kuluttaman ravinnon, materiaalien ja energian tuottamiseen sekä syntyneiden jätteiden käsittelyyn.
Ekovelkapäivä on laskennollinen vuoden päivä, milloin maailman ihmiset ylittävät maapallon ekosysteemin vuotuisen kestävän biologisen tuotannon. Vuonna 2015 se oli 13. elokuuta.

Saastumisella tarkoitetaan ympäristön pilaantumista, joka haittaa eliöitä ja jopa aiheuttaa niille kuoleman. Saaste on terveyttä, luontoa tai yleistä viihtyvyyttä haittaava aine ympäristössä, vedessä tai ilmassa.
"Kun saastutamme ympäristöämme, samalla saastuu myös oma kehomme. Tämän lisäksi saastutamme elimistöämme myös ns. hyväksytyillä kemikaaleilla, joita ovat elintarvikevärit, säilöntäaineet, torjunta-aineet, yms. keinotekoiset aineet, joita käytetään elintarviketeollisuudessa."
Saasteisuutta on vaikea mitata, sillä saasteita on niin paljon eri muodoissa. Itämeri on surullista mutta totta, maailman saastunein meri. Blacksmith- instituutin listan mukaan Azerbaidžanissa sijaitseva Sumqayit. Toisena listalla on Tšernobyl Ukrainassa. Huhtikuussa 1986 tapahtuneen ydinvoimalaonnettomuuden jäljiltä on syntynyt asuinkelvoton vyöhyke, joka ulottuu 30 kilometrin päähän voimalasta.
Kiina on myös pahasti ilmansaasteista kärsivä valtio. Myös sen maaperä on saastunut, ja pohjavedestä 60% on hyvin saastunutta. Teollisuus on nykyään keskittynyt hyvin paljon Kiinaan ja esimerkiksi Intiaan, koska siellä valmistus on hyvin halpaa. Ihmisten tulisi boikotoida tuotteita, jotka tuotetaan hyvin saastuttavalla tavalla tai huonoilla palkoilla/työoloilla. Yleensä näiden tuotteiden johtajat asuvat rikkaissa maissa, ja he sysäävät ongelmat muualle. Me voimme vaikuttaa.
Teollisuusmaiden tulisi välttää roskaamista. Roskia on vaikea hävittää ja ne saastuttavat. Onneksi nykyään voi kierrättää, ja kaikkien tulisi kierrättää. :)
Ihmisten tulisi ostaa kestäviä tuotteita, ja niiden rikki mennessä korjata ne, jos mahdollista. Myös vaatteita olisi hyvä ostaa kirpputorilta. Autot tulis muuttaa maailmanlaajuisesti sähköisiksi, ja lihasvoimaa tulisi ylistää.
Lähteet:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Liikakulutus
http://www.hs.fi/kotimaa/a1411968343151
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ekovelkap%C3%A4iv%C3%A4
https://fi.wikipedia.org/wiki/Saastuminen
http://www.yourlife.fi/Saasteet.html
http://tieku.fi/luonto/mitka-maailman-alueet-ovat-saastuneet-pahiten
hauskajuttu xsddd
VastaaPoistatosi
Poista