torstai 1. lokakuuta 2015

Tartuntataudit

Pandemia on maailmanlaajuisesti leviävä epidemia. Epidemia taas on ajoittain esiintyvä tartuntasairaus ja tarttuu poikkeuksen suureen määrään väestöstä tietyllä alueella. Epidemiaa voidaan kutsua myös kulkutaudiksi. Pandemian ehdot ovat: uusi tauti syntyy, vaikuttava tekijä aiheuttaa vakavan sairauden sekä leviäminen helposti.

1900- luvulla velloi Espanjantauti (lintuinfluenssa), koleriaepidemiat ja isorokko. Nykyään on onneksi rokotteita ja kampanjoita tauteja vastaan. Suomessa oli myös vuonna 1980 suuri polioepidemia.
2000- luvulla on esiintynyt paljon HIV-tapauksia, myös ebola on ollut uusi, muttei vielä pandemia. Malariaa esiintyy myös.

Zoonooseilla tarkoitetaan ihmisestä eläimeen tai toisinpäin tarttuvia tauteja. Yleensä ne ovat parasiitin, mikrobin tai viruksen aiheuttamia. Zonooseja esiintyy yleisimmin eläinlääkäreillä, maanviljelijöillä sekä roskakuskeilla.

Lintuinfluenssa leviää ruoan, veden, vaatteiden, esineiden, ja ensisijaisesti kosketuksen ja ulosteen välityksellä. Lintu-ja sikainfluenssat voivat olla tappavia varsinkin riskiryhmille, ja tauteja on vaikea hävittää, sillä ne leviävät eläinten mukana helposti. Rokotteet on tauteihin keksitty. Huono puoli tosin on, kun rokote kehitetään nopeasti siinä saattaa olla sivuvaikutuksia esim. vuonna 2010 huomattiin yhteys sikainfluenssarokotteen ja narkolepsian välillä.

Matkustus lisää pandemioiden leviämistä huomattavasti. Onneksi nykyään on mahdollisuus ainakin teollisuusmaissa pitää yllä hyvää hygieniaa ja terveyspalvelut ovat lähellä. Rokotteet on miltei tehokkain tapa epidemioita vastaan.
Ilmastonmuutos tulee lisäämään tautien esiintyvyyttä ja kuolonuhreja. Muutoksesta tulee kärsimään eniten kehitysmaat. Myös rikkaat maat tulevat kärsimään, sillä luonnonkatastrofit yleistyvät. Myös pakolaisvyöryt tuovat uusia tauteja vastaanottajamaihin.




lähteet:
http://tieku.fi/laaketiede/sairaudet/mika-on-pandemian-ja-epidemian-ero
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pandemia
https://fi.wikipedia.org/wiki/Epidemia
http://www.tiedetuubi.fi/ebola_uhkaa
http://www.zoonoosikeskus.fi/portal/fi/zoonoosit
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/1975/8984/TutkielmaRanki.pdf?sequence=3
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00791
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sikainfluenssa_Suomessa
http://maailmanloppu.weebly.com/pandemia.html
http://www.global.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=42262&contentlan=1&culture=fi-FI
http://www.laakarilehti.fi/index.html?opcode=show/news_id=7313/type=1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti